Ylienkeli Rafael

Ylienkeli Rafaelin nimi merkitsee ”Jumala on parantanut”. Rafaelia on kunnioitettu erityisesti idän kirkossa nimenomaan parantajana. Rafael oli se enkeli, joka kuohutti vettä Jerusalemissa Betesdan altaalla. (Joh. 5:2-4)

Rafaelista kerrotaan erityisesti Tobiaan kirjassa. Rafael oli ihmishahmoisena saattamassa Tobitin poikaa Tobiasta tämän matkalla Median Ragekseen. Kun he yöpyivät Tigrisvirran varrella, nuorukainen meni veteen kylpemään, jolloin suuri kala kävi hänen kimppuunsa. Rafaelin käskystä Tobias otti kalan kiinni paljain käsin, leikkasi sen auki ja otti erilleen sen sydämen, maksan ja sapen. Sen jälkeen he söivät kalan yhdessä. Kun he lähestyivät Ragesta, Rafael lupasi järjestää Tobiakselle Saara-nimisen vaimon, jonka aiemmat kosijat olivat kuolleet, ja vakuutti nuorukaiselle, että ”hänet on määrätty sinulle alusta alkaen”. Kun Tobias ja Saara tapasivat ja päättivät kihlautua, kaikki pelkäsivät, että Tobias kuolisi samalla tavalla kuin aiemmat kosijat. Mutta Tobias otti Rafaelin käskyn mukaan hehkuvan hiilen, pani sen päälle kalan sydäntä ja maksaa ja suitsutti niillä Saaran kammion. Silloin paha henki pakeni paikalta, ja nuorukainen ja Saara saivat toisensa Jumalan siunaamina.

Kun häät oli vietetty, Tobit tahtoi palkita Rafaelin, jota luuli yhä ihmiseksi. Silloin Rafael alkoi puhua opettaakseen heitä ylistämään ja kiittämään Jumalaa. ”Tehkää sitä, mikä hyvää on, niin paha ei teitä kohtaa. Hyvä on rukous yhdessä paaston, almujen antamisen ja oikeamielisyyden kanssa. Parempi vähän vanhurskaudella kuin paljon vääryydellä. Parempi on antaa almuja kuin kerätä kulta-aarteita. Almut pelastavat kuolemasta ja puhdistavat kaikesta synnistä.”

Viisausopetusta annettuaan Rafael ilmoitti, että silloin kun Tobit ja hänen miniänsä Saara rukoilivat, hän itse vei heidän rukouksensa Jumalan eteen. Sitten Rafael paljasti nimensä ja todellisen luontonsa: ”Minä olen Rafael, yksi seitsemästä pyhästä enkelistä, jotka kantavat pyhien rukoukset ja astuvat Pyhän eteen Hänen kirkkauteensa.”

Tobit ja Tobias joutuivat kauhun valtaan ja heittäytyivät kasvoilleen. Rafael rauhoitti heitä sanoen: ”Älkää pelätkö, teillä on oleva rauha. Ylistäkää Jumalaa iankaikkisesti. Minä en ole tullut omasta tahdostani vaan teidän Jumalanne tahdosta.” Rafael paljasti myös, että hän ei ole todellisuudessa syönyt eikä juonut mitään sinä aikana, jonka hän oli heidän kanssaan. Pyhä ylienkeli kehotti heitä vielä kiittämään Jumalaa ja kirjoittamaan kaiken ylös, sillä hän itse oli nouseva lähettäjänsä luokse. Kun Tobit ja Tobias nousivat ylös, he eivät enää nähneet häntä. (Tob. 5-12)

Ylienkeli Rafael on ilmestynyt useita kertoja myös uuden liiton aikana.1


1 Esim. pyhittäjä Makarios Roomalainen (23.10.)